Ymmärtää vai selittää? Kiista historian tieteestä!

Ymmärtää vai selittää? Kiista historian tieteestä!

Tänään on kyse jännittävästä keskustelusta "selittämisen" ja "ymmärtämisen" erosta historiassa. Tämä Saksasta 1800-luvun lopulla syntyneen aihe valaisee sitä, miten historioitsijat ja humanistiset tutkijat tulkitsevat ja analysoivat tapahtumia.

Miten pääset historian monimutkaisen pelin ytimeen? Vastauksen tähän muotoili suurelta osin aikansa vaikutusvaltainen ajattelija Wilhelm Dilthey. Hän väitti, että humanististen tieteiden menetelmät eivät voi saavuttaa samaa varmuutta kuin luonnontieteet. Historiallisten toimijoiden motivaatioiden ja heidän vuorovaikutuksensa huomioiminen on ratkaisevassa roolissa. Tämä erottelu ei ole vain akateeminen rakennelma, vaan se muodostaa perustan, jolle ymmärrämme historiaa.

Dilthey syntyi 19. marraskuuta 1833 Biebrich-Mosbachissa ja varttui teologisessa ympäristössä. Pastorin poikana hän oppi ymmärtämisen taidon varhaisessa iässä. Hänen akateeminen uransa johti hänet teologian, historian ja filosofian opintojen kautta asemaan, joka vei hänet toimittajana ja opettajana Berliinin ja Baselin yliopistoissa. Hänen pääteoksestaan ​​"Johdatus humanistisiin tieteisiin" tuli mantra kaikille tällä alalla työskenteleville. Dilthey yritti erottaa humanistiset tieteet luonnontieteistä ja asettaa "ymmärtämisen" käsitteen keskustelun keskiöön. Näin hän kuvailee, että menneisyyttä ei tarvitse vain selittää, vaan myös ymmärtää.

Ero syy-yhteyden ja motivaation välillä

Tämänpäiväinen keskustelu osoittaa, että Auguste Comten perustama positivismi etsii usein selkeitä syy-yhteyksiä, kun taas saksalainen sosiologia, erityisesti Max Weberin sosiologia, tavoittelee vivahteikkaampaa lähestymistapaa. Historioitsijat, kuten Marc Bloch, määrittelevät historian "kertomukseksi jälkien kautta", kutomalla dokumentaarisia todisteita kerronnallisilla elementeillä samalla kun kohtaavat lähdekritiikin haasteet.

Toinen tärkeä tekijä on se, mitä Reinhart Koselleck kutsuu "lähteiden vetoksi". Tämä tekee selväksi, että tosiasioita ei voi mielivaltaisesti korvata tai manipuloida. Historioitsijat ovat velvollisia lainaamaan asiakirjojaan ja tutkimaan huolellisesti niiden aitoutta. Tämä johtaa meidät neljään keskeiseen näkökohtaan, jotka Denis Thouard, Pariisin CNRS:n johtaja, tunnistaa: lähdeanalyysi, lähdekritiikki, lähteiden tulkinta ja lopuksi tulosten kertominen runollisessa muodossa.

Vilkas keskustelu henkisellä alalla

Christophe Bouton, filosofian professori Bordeaux Montaignen yliopistosta, tuo tähän keskusteluun toisen ulottuvuuden keskustelemalla Hegelin näkemyksistä ajasta ja historiasta. Tämä osoittaa, kuinka teoriat ja lähestymistavat kietoutuvat toisiinsa ja miten eri ajatteluperinteiden välillä tapahtuu kiihtynyttä vaihtoa. Kysymys historian kurinalaisuudesta ja sen menetelmistä on siksi edelleen keskeinen aihe saksalaisessa ajattelussa.

Keskustelu "selittämisestä" ja "ymmärtämisestä" ei ole menettänyt merkitystään ja on edelleen kuuma aihe humanististen tutkijoiden keskuudessa. Diltheyn ajatusten vaikutus ja myöhemmät keskustelut muokkaavat edelleen historiallisen tutkimuksen maisemaa. Tämä tekee selväksi: luokittelustandardilla on valtava merkitys, ei vain akateemisesti, vaan myös sosiaalisesti.

Siten raja "ymmärtämisen" ja "selittämisen" välillä ei ole yhtä jäykkä kuin voisi luulla, mikä avaa näkökulmia uudelle tutkimukselle ja historiallisille kertomuksille.

Aikana, jolloin ihmiskunnan muisti on uhattuna, esimerkiksi Wayback Machineen tallennetun digitaalisen maailman vaikutuksesta, on vielä tärkeämpää katsoa menneisyyteen ja arvostaa käytettävissämme olevia työkaluja ja menetelmiä. Taloudellisen tuen pyytäminen tällaisille arkistointihankkeille on siis enemmän kuin pelkkä taloudellinen huolenaihe, se on panos kulttuurin muistiin ja identiteettiin.

Jos haluat lisätietoja näistä kiehtovista aiheista, voit lukea yksityiskohtaiset näkemykset ja keskustelut näistä artikkeleista: Radio Ranska, Wikipedia ja Archive.org.